B Virtanen
B Virtanen alkoi ilmestyä Uuden Suomen kanssa järjestetyn sarjakuvakilpailun jälkeen vuonna 1992. Se on tällä hetkellä yksi Suomen kaikkien aikojen eniten julkaistuista sarjakuvista.
Sen saama suosio sanomalehdissä on jatkunut myös sarjakuva-albumeissa, joita on ilmestynyt tähän mennessä jo yhteensä 18 eri muotoisina. Niitä on painettu pian lähes 150000 kpl. Kustantajana on ollut koko ajan Arktinen Banaani.
Sarjakuvasta on tehty myös näytelmä, jota esitettiin Muumimaailman yhteydesä toimivassa kesäteatteri Emmassa vuonna 2006. Sen näki lähes 25000 katsojaa. Lisäksi erilaisia B Virtasen hahmoihin liittyviä tuotteita valmistaa Cupika Oy.