Mikään muu artisti tai yhtye ei ole menestynyt tai ollut niin vaikutusvaltainen kuin yli 2 biljoonaa levyä maailmanlaajuisesti myynyt Beatles.
Heidän yrityksensä, Apple Corps Ltd, on yhä Paul McCartneyn, Ringo Starrin, George Harrisonin perheen ja Yoko Ono Lennonin omistuksessa.
Apple julkaisee yhä CD:tä ja DVD:tä, jotka jatkuvasti kipuavat listahuipuille.
Alkujaan vuonna 1968 julkaistua elokuvaa "Yellow Submarine" pidetään visuaalisena mestariteoksena, kukkaiskansa-ajan psykedeelisenä kuvauksena. Teoksen loivat 60-luvun kuuluisat pop-artistit Heinz Edelmann johdolla. Kun elokuva julkaistiin DVD:llä vuonna 1999, British Railways toteutti oman kampanjansa, kokonainen juna reitillä Lontoo-Pariisi koristeltiin elokuvan hahmoilla.
60-luvun puolivälissä USA:ssa lähetettiin tv:ssä suosittua Beatles-sarjakuvaa. Sarjakuva on noussut kultti-asemaan 2000-luvulla erityisesti USA:ssa ja siellä on tuotettu monia tuotteita, jotka on kuvitettu sarjan kuvilla ja maisemilla.
Kesäkuussa 2006 Miragen suuria avajaisia Las Vegasissa. Kuuluisa teatteriryhmä Cirque Du Soleil, yhdessä MGM:n ja läheisessä yhteistyössä Applen kanssa, toteutti näyttävän shown tapahtumaan käyttäen alkuperäisiä nauhoitteita 60-luvulta. George Martin, Beatlesin entinen tuottaja miksasi musiikin uudelleen. Show oli kaikkien aikojen kallein ja siitä tuli heti suuri menestys. The Concert Hall, joka rakennettiin juuri tätä showta varten, oli varattu täyteen 10 vuotta etukäteen... Saman vuoden marraskuussa shown musiikista julkaistiin CD nimeltään "Love", siitä tuli pian myyntilistojen ykkönen Ruotsissa ja sen menestys on ollut huima maailmanlaajuisestikin.
Bulls licensing/Hallon Art & Designilla on nyt mahdollisuus lisensioida laajaa kokoelmaa Apple Corps Ltd:n kuvamateriaalista, joukossa on tuhansittain kuvia, grafiikkaa, symboleja, malleja, piirroksia, julisteita, levyjen kansia ja myös kuvitusta elokuvasta "Yellow submarine".
Lisensioituja Beatles-tuotteita liikkuu maailmalla runsaasti. Skandinaviassa Beatlesia on lisensioitu mm. lasitavaroihin, posliiniin, mattoihin ja vaatteisiin.